Kohtuudesta ja kohtuullisuudesta

Ajattelin näin ylioppilaskuntien edustajistovaalien ollessa käynnissä aloittaa blogikirjoitukseni puhumalla arvoista. Mielestäni minkäänlaista politiikkaa ei voida tehdä ilman kestävää arvopohjaa. Ja puolestaan kestävältä, johdonmukaiselta arvopohjalta voidaan johtaa ratkaisu minkälaisiin kysymyksiin ja päätöksiin tahansa. Silloin ei tavallaan voi tulla tilannetta, jossa ei olisi minkäänlaista käsitystä siitä, miten joku asia pitäisi ratkaista, tai edes mihin suuntaan asiaa lähdetään edistämään.

Mielestäni vaikuttaa siltä, että nykymaailma on arvojen, kuten monen muunkin asian suhteen, polarisoitumassa siten, että jakaudutaan ”meihin” ja noihin”. Jakaannutaan äärilaitoihin, joka ei välttämättä loppujen lopuksi ole juuri kenenkään etu. Tällä jakaantumisella tarkoitan havaintoa, jonka olen tehnyt esimerkiksi sellaisesta aiheesta, kuin ympäristönsuojelu. Ilmastonmuutoksesta, energian säästämisestä, luonnonvarojen hupenemisesta yms. puhutaan paljon, ja asiat ovat varmasti kaikkien tietoisuudessa. Mutta siltikin vaikuttaa siltä, että valtaosa ihmisistä kokee, että intohimoinen luonnonsuojelu ja ympäristöteot ovat pienen piirin, jonkinlaisten ”hihhuleitten” toimintaa, eivätkä monetkaan halua profiloitua sellaisiksi. Tämä on sikäli sääli, että silloin monet pienet, mutta tärkeät ympäristöteot jäävät tekemättä. Haluan peräänkuuluttaa kohtuullisuutta ja kultaista keskitietä. Ei jokaisen tarvitse olla askeettisesti elävä luomuviljelijä, vaan kukin voi valita itselleen parhaiten sopivan toimintatavan vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin.

Monet tuntuvat myöskin vähättelevän sitä, että joku tekee pieniä tekoja, eikä elä kautta linjan jonkun tietyn elämäntavan mukaan. Tämänkaltainen vähättely ei ole järkevää, vaan nimenomaan on hyvä, että ihmiset voivat säilyttää oman identiteettinsä, ja noudattaa joitakin hyväksi katsomiaan arvoja. Vaikuttaa siltä, että tässäkin asiassa nostaa päätään välillä eräänlainen protestanttinen orjamoraali, että elämä ei saa olla liian hauskaa ja nautinnollista, ja perin kauhistuttavaa on, jos joku elää, kuten haluaa ja nauttii siitä, ja lisäksi kuvittelee vielä elävänsä ympäristöä ajatellen. Tuntuu vallitsevan eräänlainen joko- tai-ajattelu, mikä on mielestäni järjetöntä.

Mielestäni jokaisella älyllisellä ihmisellä on moraalinen velvollisuus ajatella kanssaihmistensä ja ympäristön hyvinvointia, mutta ei kenenkään tarvitse itsekseen maailmaa pelastaa. Ihmisiä ja erilaisia elämäntilanteita on paljon, joten myös mahdollisuudet ympäristötekoihin ja vaikkapa kulutusvalintoihin vaihtelevat suuresti. Mutta olisi hyvä, että ihmiset myös uuden elämäntilanteen koittaessa pohtisivat, millaisia ratkaisuja he siinä tilanteessa kykenevät kohtuullisesti tekemään. On ymmärrettävää, että vaikkapa haja-asutusalueella asuva ihminen tarvitsee omaa autoa, samoin kuin esimerkiksi monilapsinen perhe, mutta puolestaan kaupungissa, julkisten liikenneyhteyksien varrella asuva sinkku ei välttämättä autoa tarvitsisi. Autottomuus on jo varsin suuri ympäristöteko, eikä sen ollenkaan tarvitse tarkoittaa elintason kurjistumista.

Tällaisia ajatuksia tällä erää…Lisää luvassa edustajistovaalien jälkeen…=)