Elämme yhteiskunnassa, joka suvaitsee raiskauksia

Viime aikoina suurempien uutisten seassa on taas vilissyt pienempiä, mutta sitäkin merkityksellisempiä uutisia. Raiskausuutisoinnit pysäyttävät minut aina. Emme elä todellisessa, tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jos jokaiselle ihmiselle ei pystytä takaamaan sellaisia perusasioita, kuin oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja turvaan. Seksuaalisuus on niin herkkä osa ihmisyyttä, että sitä koskevat loukkaukset on otettava erityisen vakavasti ja rangaistusten on oltava sen mukaisia.

Jälleen kerran Itä-Suomesta kajahtaa; Itä-Suomen hovioikeus lievensi tuntuvasti tuomioita, jotka Joensuun käräjäoikeus langetti viidelle miehelle nuoren tytön joukkoraiskauksesta. Suora lainaus Iltalehden nettiuutisista: ” Hovioikeuden mukaan kyseessä oli törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, ei törkeä raiskaus. Rikokset tapahtuivat Tohmajärvellä kesällä 2000, kun uhri oli 15-vuotias. Kaikki tuomitut ovat nykyisin 29-vuotiaita. Julkisessa selosteessaan hovioikeus perusteli, miksi kyseessä ei ollut raiskaus tai sen yritys. HO:n mukaan jäi näyttämättä, että miehet olisivat omalla toiminnallaan saattaneet uhrin puolustuskyvyttömään tilaan juottamalla tämän humalaan tai sitomalla kiinni sängyn tolppiin. Kahden miehen tuomio aleni viidestä vuodesta 2 vuoteen 10 kuukauteen ehdotonta vankeutta ja kahden neljästä vuodesta 2 vuoteen 4 kuukauteen. Rikoksen yrityksestä tuomitun viidennen miehen vankeus muuttui ehdolliseksi. Käräjäoikeus oli tuominnut hänet 2 vuodeksi 4 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Mies päästettiin jo lokakuussa vapaaksi hovioikeuden välipäätöksellä. Ratkaisun mukaan neljä miestä syyllistyi sekä seksuaaliseen hyväksikäyttöön että törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Viides syyllistyi yritykseen. Korvausvelvollisuus säilyi ennallaan. Miehet joutuvat korvaamaan uhrille henkisestä kärsimyksestä 24 000 euroa.”

Itä-Suomen hovioikeus on aiemminkin useaan otteeseen kunnostautunut raiskaustuomioiden lieventämisessä. Omaan oikeustajuuni ei uppoa ajatus, että erityisesti lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ”ei ole niin kovin paha juttu”. Yhteiskunnan velvollisuus on suojella erityisesti lapsia, viatonta, uutta sukupolvea. Ja, kyllä, 15-vuotias on myös lapsi. Eikä pitäisi pitää lieventävänä asianhaarana sitä, jos nuori olisi alun perin suostunut vapaaehtoisesti lähtemään miesten mukaan. Ei naiivi 15-vuotias aina välttämättä ymmärrä, missä kohden saattaa tulla vaaranpaikka vastaan. On aikuisten tehtävä varmistaa, ettei nuorille tapahdu mitään pahaa edes haparoivassa nuoruudessa. Ja jokaisen aikuisen tulee kantaa vastuunsa asiassa.

Toinen tapaus, josta viime päivinä olen lukenut, on Mikkelin käräjäoikeudesta. Mikkelin käräjäoikeus päästi ehdollisella 25-vuotiaan miehen, joka oli pakottanut 19-vuotiaan naisen seksiin ”vain lievää väkivaltaa” käyttäen. Miehen aiemmat, 7-vuotiaaseen tyttöön ja 8-vuotiaaseen poikaan kohdistuneet seksirikokset, oikeus laski vanhentuneiksi. Syyttäjä oli vaatinut miehelle rangaistusta sekä raiskauksesta että lapsiin kohdistuvista haureuksista. Tyttöön ja poikaan kohdistuneet rikokset olivat käräjäoikeuden mukaan tapahtuneet pääosin yli kymmenen vuotta ennen syytteen nostamista, joten ne olivat vanhentuneet. Osa rikoksista jäi oikeuden mukaan lisäksi toteen näyttämättä. Lieventäväksi oikeus katsoi myös sen, että "vastaaja on ollut syytteessä väitettyyn tekoaikaan vasta 15-vuotias murrosikäinen lapsi".

Viime vuoden lokakuussa sattunut, 19-vuotiaaseen naiseen kohdistunut seksirikos lieveni käräjäoikeudessa esitetystä raiskaussyytteestä yhdeksän kuukauden ehdolliseen tuomioon ”sukupuoliyhteyteen pakottamisesta”. Oikeus katsoi, että seksiin pakottamisessa ja itse aktin aikana mies oli käyttänyt ”vain vähäistä väkivaltaa". Näin se katsoi raiskauksen tapahtuneen lieventävien asianhaarojen vallitessa ja tuomitsi miehen yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja kuuden tuhannen euron korvauksiin.

Mielestäni erityisen hälyttäviä, yhteiskunnan rappiosta kertovia tapauksia ovat nämä murrosikäisten pieniin lapsiin kohdistamat seksuaalirikokset. On syytä ravistella hereille vanhemmat, isovanhemmat, opettajat, sosiaalityöntekijät, kouluterveydenhoitajat ja kaikki kasvattajat ja ihmiset, jotka ovat lasten kanssa tekemisissä. Jokainen voi omalta osaltaan olla varmistamassa uudelle sukupolvelle vakaan kasvualustan, ja olla valppaana, jotta orastaviin ongelmiin ja esimerkiksi ongelmakäyttäytymiseen päästään puuttumaan heti alussa.

Suomalainen oikeuskäytäntö on raiskausten suhteen kummallinen. Vaikuttaa siltä, että täällä ”tasa-arvon mallimaassa” vallitsee ilmapiiri, joka suvaitsee raiskauksia, ja peräti rohkaisee niihin. Raiskaus on rikos, joka kannattaa. Siitä jää harvoin kiinni, ja jos jääkin kiinni, suurin osa tapauksista ei koskaan etene oikeuteen asti. Ja vaikka etenisikin, on olemassa hyvin laaja skaala ”lieventäviä asianhaaroja”, joilla sopivasti saadaan minimoitua tuomioita. On hyvin harvinaista, että raiskauksesta saisi edes muutaman vuoden vankeutta. Ja tuomion jälkeen on mahdollista taas lähteä uusimaan rikoksia. Ja nimenomaan raiskausten kohdalla rikosten uusimistodennäköisyys on erittäin korkea. Mielestäni tämä pitäisi ottaa huomioon tuomioita langetettaessa. Tuomion kuuluu kertoa rikolliselle, että ”emme hyväksy toimintaasi, emmekä anna sinun tehdä tätä toista kertaa”.

Raiskaustuomioiden käsittelyn tekee ongelmalliseksi myös se, että raiskaustilanteista vallitsee usein harhainen mielikuva. Suurin osa raiskauksista ei suinkaan tapahdu aamuyöllä, kun puskaraiskaaja yllättää yksin, humalassa baarista kotiin palaavan naisen. Kaksi kolmasosaa raiskauksista on tilanteita, joissa raiskaaja on uhrin tuttu, joku ihminen, johon hän valmiiksi luottaa tai luulee voivansa luottaa; ystävä, kaverin poikaystävä, setä, isoveljen kaveri yms. Siksi uhrien voi olla usein hyvin vaikeaa uskaltaa kertoa tilanteesta kenellekään. Monia raiskattuja hävettää. Monet raiskatut kuvittelevat, että tapahtunut on jollain lailla heidän oma vikansa, tai pelkäävät, että esimerkiksi perhe suuttuu, kun uhri paljastaa rikoksentekijän, joka onkin joku perheelle tuttu. Voi vain kuvitella sitä inhimillistä tuskaa ja jatkuvaa pelossa elämistä, jos uhri joutuu vieläpä päivittäisessä elämässään kohtaamaan raiskaajansa säännöllisesti. Usein tämänkaltaisissa tilanteissa raiskaaminen on myös toistuvaa.

Erityinen häpeäpilkku suomalaisessa raiskauslainsäädännössä on ollut raiskaus avioliitossa. Suomessa raiskaus avioliitossa tehtiin rangaistavaksi vasta vuonna 1994, kun muissa Pohjoismaissa tämä on tehty jo jopa vuosikymmeniä aiemmin. Tämä asia on mielestäni ratkaiseva esimerkiksi perheväkivaltaan liittyvissä tapauksissa. Viranomaisilta on jäänyt pitkään täysin huomiotta, miten vakavia ihmisoikeusrikkomuksia monissa avioliitoissa on tapahtunut, kun seksuaalista väkivaltaa ei ole huomioitu. Aihepiiri on luultavasti viranomaispiireissäkin vain vaiettu kuoliaaksi. Seksuaalinen väkivalta ja nöyryyttäminen ovat kuitenkin vakavimpia asioita, mitä väkivaltaisissa parisuhteissa tapahtuu, ja ne haavoittavat ja murentavat uhrin itsetunnon usein lopullisesti. Ei riutunut, nöyryytetty nainen jaksa lähteä vaatimaan oikeuksiaan, eikä varsinkaan uskalla erota väkivaltaisesta miehestään, peläten kostoa.

Suomalainen oikeusjärjestelmä olettaa uhrilta valtavaa aktiivisuutta syytteen nostamisessa ja asian edistämisessä. Miten sellaista voidaan olettaa ihmiseltä, joka on kokenut valtavan nöyryytyksen. Vähintä, mitä yhteiskunta voi tehdä niin valtavaa vääryyttä kokenutta ihmistä kohtaan, on huolehtia siitä, että uhri saa tukea, apua ja että raiskaajan oikeuden eteen saattaminen onnistuu uhrin kannalta mahdollisimman kivuttomasti. Ja totta kai rikollisillakin täytyy olla oikeusturva, eikä ketään saa syyttää heppoisin perustein, varsinkaan vakavista rikoksista. Mutta sitten, kun on selvää, että rikos tapahtunut, keskitytään sopivan rangaistuksen langettamiseen, eikä ruveta keksimään mitään naurettavia lieventäviä asianhaaroja, että ”raiskaustilanne ei ollut tekijän kannalta niin miellyttävä, kuin olisi voinut olla”, ”Oli pakkasilma”, ”Puskassa oli paljon hyttysiä”. Ja nämä siis todellakin ovat oikeita esimerkkejä lieventävistä asianhaaroista, joita raiskausoikeudenkäynneissä on käytetty. Tai uhrin kannalta valtavan nöyryyttäviä lieventäviä asianhaaroja, kuten, että ”Uhri nukkui”, ”Uhri oli humalassa”. Minun oikeustajuni mukaan siitä pitäisi päinvastoin tulla vielä ankarampi tuomio, jos raiskaaja käyttää uhrin heikentynyttä puolustuskykyä hyväkseen. Mutta ei, se katsotaan lieventäväksi asianhaaraksi, joka hyödyttää raiskaajaa. Eikä uhria lohduta yhtään se, jos raiskaus määritellään ”sukupuoliyhteyteen pakottamiseksi”, josta tulee vielä lievempi tuomio.

Tärkeä uudistus suomalaiseen raiskauslainsäädäntöön, tuomioiden tiukentamisen lisäksi, olisi, että raiskauksesta tehtäisiin virallisen syytteen alainen rikos sen sijaan, että se on asianomistajarikos. Eli nykyisellään on uhrista kiinni, jos hän haluaakin perua syytteen tai keskeyttää oikeusprosessin. Ei siis ihme, että niin pieni osa esille tulleistakin raiskauksista etenee oikeuteen asti. Monet uhrit peruvat syytteen, koska he pelkäävät kostoa tai raiskaaja tai hänen sukulaisensa peräti uhkailevat asialla. On yhteiskunnan asia osoittaa, että uhrit saavat apua ja rikolliset tuomitaan asianmukaisiin rangaistuksiin. Se ei ole mikään yksityisten ihmisten sopimuksenvarainen asia, varsinkaan, kun uhrin ja rikollisen asema on usein hyvin epäsuhta. Rikollinen on niskan päällä ja uhri pelkää ja häpeää.

Suomen on aika kasvaa todelliseksi sivistysvaltioksi ja osoittaa, että jokaisella ihmisellä todella on oikeus turvaan ja koskemattomuuteen. Se on ehdoton edellytys todelliselle tasa-arvoiselle yhteiskunnalle.

Vaalien onnellisia jälkitunnelmia

Olen vieläkin pyörryksissä tästä vaalihässäkästä. Hyvässä mielessä. Olen todella iloisesti yllättynyt, että ensikertalaisuudestani huolimatta sain hienon äänisaaliin ja tulin vieläpä valituksi. Sain 48 ääntä.Itse asiassa iskän puhelin alkoi eilen illalla ensimmäisenä soida, kun ihmiset alkoivat onnitella häntä ja äitiämme siitä, että sekä minä että pikkuveljeni Anssi tulimme valituksi. Mahtavat onnittelut myös Anssille vielä kerran hienosta saavutuksesta! Kekkosen perhe ja Kolkun kylä ovat nyt hyvin tukevasti edustettuina Viitasaaren valtuustossa.=)

Haluan mitä nöyrimmin kiittää tästä luottamuksenosoituksesta ja yritän parhaan kykyni mukaan tulevana valtuustokautena tehdä oikeudenmukaista, järkevää ja luottamuksenne arvoista politiikkaa. Haluan, että voimme tulevaisuudessakin olla kotikaupungistamme ylpeitä. Ja haluan, että tasa-arvoiset, täysipainoisen elämisen mahdollisuudet säilyvät joka puolella Viitasaarta.

Vaalitulos oli meidän sosialidemokraattien kannalta upea. Teimme Viitasaarella hyvän kampanjan ja saimme positiivista julkisuutta. Myös nuorten ehdokkaiden mukanaolo herätti varmasti monien ihmisten mielenkiinnon. Haluan kiittää kaikkia teitä ennakkoluulottomia ja avarakatseisia ihmisiä, jotka uskalsitte äänestää meitä nuoria! Todella upeaa, että nuoria ehdokkaita valittiin! Meitä alle 25-vuotiaita valtuutettuja on Viitasaarella nyt peräti 3! Viitasaaren kaupunginvaltuuston keski-ikä on nyt Keski-Suomen alhaisin. Ylipäätään on hienoa, että valtuustoon valittiin uusia valtuutettuja, peräti 10 uutta.

Tästä se todellinen työ ja vaikuttaminen vasta alkaa. Paljon on opittavaa, omaksuttavaa ja ihmeteltävää. Seuraavista neljästä vuodesta tulee varmasti mielenkiintoiset. Ja seuraavien vuosien aikana päätetään asioista, jotka ulottavat vaikutuksensa pitkälle tulevaisuuteen. Se vaatii meiltä poliitikoilta suurta valveutuneisuutta ja vastuullisuutta. Olen siihen valmis!

P.S. Pidetään yhteyttä ja keskustellaan. Hihasta saa tulla nykäisemään tai vaikka lähettää sähköpostia koska tahansa, kun on jotain mielessä. Yhteisistä asioistamme tässä on kyse, joten jokaisen näkemykset ja ideat ovat tärkeitä ja kuuntelemisen arvoisia!

Vaalihumua Viitasaaren torilla

Tänään oli Viitasaaren torilla ilahduttavaa vaalihumua. Torikahvilalla pidettiin koko päivän kestänyt Keskustapuolueen vaalitilaisuus. Demareiden vaalikahvilalla tarjottiin kakkukahveja. Myös muiden puolueiden kunnallisvaaliehdokkaita oli jalkautunut liikkeelle. Torihulinan kruunasi YLE:n paikalla tekemä kunnallisvaaliradio-ohjelma. Oli hienoa, että myös meidät nuoret ehdokkaat otettiin tasapuolisesti mukaan haastateltaviksi. Me olemme vielä nuoria ja kokemattomampia, kuin politiikan vanhemmat konkarit, mutta meidät on järkevää ottaa mukaan päätöksentekoon jo tässä vaiheessa. Kokemusten kartuttaminen auttaa parhaiten oppimisessa. Lisäksi lähivuosien politiikassakin päätetään varmasti monista sellaisista asioista, jotka ulottavat seurauksensa pitkälle tulevaisuuteen. Mielestäni on oikeudenmukaista ja kohtuullista, että me nuoremmatkin sukupolvet pääsemme jo nyt vaikuttamaan olosuhteisiin, joiden keskellä joudumme tulevaisuudessamme elämään.
Ajattelin seuraavaksi valottaa Teille hieman vaaliteemojani:

1) Laadukkaat peruspalvelut ovat hyvän arjen perusta

Kunnallispolitiikassa on kyse meidän kaikkien elämää koskettavista perusasioista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee olla laadukkaita, ja niiden on oltava kohtuullisesti kaikkien saavutettavissa, riippumatta iästä, asemasta, varallisuudesta tai kodin sijainnista. Meidän täytyy huolehtia siitä, etteivät juuri kipeimmin apua kaipaavat putoa peruspalveluiden ulottumattomiin.

2) Peruskoulutuksen on oltava alueellisesti tasa-arvoista Viitasaaren sisällä

Lapsissa on kunnan tulevaisuus. Perheen asuinpaikka ei saa vaikuttaa siihen, kuinka laadukasta opetusta ja kasvatusta lapset saavat. Tarvitaan päteviä opettajia, kouluavustajia, ohjaajia erityislapsille sekä tukea perheille. Lasten elämään panostettu raha ei mene koskaan hukkaan.

3) Palveluiden on oltava kyläkuntien saavutettavissa

Haja-asutusalueille ei pystytä juurikaan palveluita tarjoamaan, joten siksi on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että niiden asukkaat pääsevät palveluiden ääreen mahdollisimman helposti. Tämä tapahtuu muun muassa vanhuksille järjestettävien kyläkyytien muodossa. Tätä toimintaa tulee kehittää jatkossakin.

Henkilökohtaisesti minä vierastan vaalilupauksia. Mielestäni politiikassa on kyse ennen kaikkea arvoista. Ensiarvoisen tärkeää on, että poliitikot tekevät äänestäjille selväksi omat arvonsa. Politiikassa tulee eteen valtavasti erilaisia päätöksentekotilanteita, eikä kukaan poliitikko voi luvata äänestäjilleen jokaista mahdollista asiaa, että ”sitten, kun päätetään siitä, niin äänestän noin ja sitten, kun päätetään siitä, niin äänestän näin”. Ja valitettavasti juuri tuon kaltaisia monet vaalilupaukset tahtovat olla. Mutta poliitikon arvojen pohjalta äänestäjä sen sijaan pystyy ennustamaan, kuinka poliitikko erilaisissa päätöksentekotilanteissa toimii. Oikeastaan sellaista tilannetta ei politiikassa tulekaan, jossa olisi vain yksi ainut, jumalaisen oikea ratkaisu. Siksi politiikka onkin juuri arvojen kamppailua. Politiikassa punnitaan arvojen avulla, miten meidän yhteiset asiamme järjestetään. Esimerkiksi, että onko oikein, että kaikki maksavat saman summan veroja, vai onko oikein, että kaikki maksavat tietyn prosenttiosuuden tuloistaan veroja, että onko tarpeen, että tärkeät, yhteiskunnan hyvinvointiin vaikuttavat palvelut järjestetään kaikille yhtäläisinä ja ilmaisina, kuten peruskoulutus ja terveydenhuolto. Nämäkin nykyään lähes itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat ovat kuitenkin arvovalintoja, jotka olisi voitu toisenlaisilla arvoilla päättää toisin. Rohkaisenkin kaikkia ihmisiä pohdiskelemaan omia arvojaan, sitä, mikä itse kellekin on ehdottoman tärkeää. Uskoisin sen helpottavan vaalipäivänä tehtävää ratkaisua. Muistakaa myös käydä testaamassa vaalikoneita, olen itse vastannut MTV3:n ja YLE:n vaalikoneisiin.
P.S. Kävin juuri vastaamassa myös Facebookin Sosiaaliseen Vaalikoneeseen.

Lapsille väkivallaton lapsuus

Kauhajoen tragedia on kirvoittanut viime viikkoina yleisönosastokeskustelua muun muassa Helsingin Sanomissa siitä, miten vanhemmat voisivat olla lastensa elämässä vahvempana auktoriteettina ja tukena. Yllättäväksi teemaksi on noussut lasten ruumiillinen kurittaminen. Olen törmännyt useaan kirjoitukseen, joissa on puhuttu lasten ruumiillisen kurittamisen oikeuttamisesta, mutta onneksi on muutamia vastakkaisiakin näkemyksiä esitetty.

Minun on todella vaikea ymmärtää näkemystä, että Kauhajoen ja Jokelan kaltaisten hirmutöiden tekemiset olisi voitu ehkäistä sillä, että vanhemmat olisivat kohdistaneet tekijöihin enemmän väkivaltaa lapsuudessa. Mielestäni on todella epäinhimillistä ja epäkasvattajamaista ajatella, että väkivallalla ja sillä uhkaamisella kasvatetaan lapsista vahvoja ja itsevarmoja. Tai että ”todellinen” auktoriteetti saavutetaan väkivallalla. Ylipäätään minua raivostuttaa, että tällaista keskustelua tarvitsee sivistyneessä nyky-Suomessa enää edes käydä. Suomessa lasten ruumiillinen kurittaminen (ja kyllä – siihen kuuluvat myös tukkapöllyt ja läimäytykset) on ollut kiellettyä yhtä kauan, kuin minä olen ollut olemassa, eli vuodesta 1984. On järkyttävää, että nykyäänkin keskustellaan siitä, että pitäisikö lapsia ehkä kuitenkin ”vähän” kurittaa ja että missä se raja menee. Jokainen tietää, että esimerkiksi naapuria ei saa lyödä, mutta yllättävän moni suomalainen tuntuu olevan edelleen sitä mieltä, että ”no, kyllä omaa lasta saa lyödä”. Pientä, haurasta, puolustuskyvytöntä lasta, jolla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin luottaa järkähtämättömästi, että läheiset pitävät hänestä huolta ja haluavat hänelle hyvää. Lapsi, jonka loppuelämän mahdollisuuksiin vaikuttava itsetunto saa perustansa lapsuuden ihmissuhteista. Millaisen perustan itsetunnollensa saa lapsi, joka oppii, että kaikkein rakkaimmat ihmiset haluavat satuttaa häntä. Järkyttävää on, että vähän aikaa sitten ilmestyi tutkimus, jonka mukaan lapset kohtaavat yhä enemmän väkivaltaa jokapäiväisessä elämässään ja vieläpä selkeästi enemmän, kuin aikuiset ihmiset.

Monet tuntuvat perustelevan ruumiillista kurittamista sillä, että heitä itseäänkin on kuritettu lapsuudessa. Se ei ole mikään peruste; tämä kertoo ainoastaan siitä, miten herkästi myös huonot toimintamallit periytyvät sosiaalisesti. Samanlaista perustelua käytetään myös kulttuureissa, joissa naisten ympärileikkaus on tapa. Edellinen sukupolvi haluaa uusintaa kurjan kokemuksen myös seuraavalle sukupolvelle, ja yrittää oikeuttaa epäinhimillisen kärsimyksen. Lasten ruumiillista kurittamista pyritään perustelemaan myös sillä, että ”kun lasten kanssa on niin rankkaa ja joskus menee vaan hermot niin, että pitää purkaa se raivo kajoamalla lapsiin”. Pöyristyttävämpää ja surkeampaa perustelua en voisi kuvitella! Totta kai lasten kanssa voi olla ajoittain käsittämättömän rankkaa, mutta se ei oikeuta käyttämään väkivaltaa lapsiin, eikä tosiaankaan paranna perheen dynamiikkaa eikä helpota asioita. Tällaisten tilanteiden ehkäisemiseksi meillä pitääkin yhteiskunnassa olla järjestelmiä, joiden avulla perheet saavat konkreettista apua ja tukea jaksamiseensa, ennen kuin asiat kärjistyvät. Monet naiset kärsivät esimerkiksi synnytyksenjälkeisestä masennuksesta ja heidän on siksi vaikea jaksaa hoitaa vaikkapa vauvaa sekä isompia sisaruksia. Tai monen pienen lapsen perheissä vanhempien jaksaminen on usein äärirajoilla. Jokaisen kuuluu tässä hyvinvointivaltiossa saada apua, ennen kuin jaksamisen äärirajat tulevat vastaan.

Monet perustelevat lasten ruumiillista kurittamista myös sillä, että siten vanhemmat onnistuvat olemaan uskottavia auktoriteetteja lastensa silmissä. Mikä uskottava auktoriteetti se sellainen on, joka antaa satunnaisesti periksi omalle, huonolle itsehillinnälleen ja raivolleen?? Auktoriteetti, joka huutamalla ja riehumalla yrittää saada oman turhautuneisuutensa purettua. Lapsia ei pidä aliarvioida. Lapset ymmärtävät esimerkiksi johdonmukaisuutta paljon paremmin, kuin monet aikuiset uskovatkaan. Lapset kunnioittavat johdonmukaisuutta, sanansa pitämistä, tekemisten perustelua. Väkivalta-auktoriteetilla kasvatettu lapsi jää vain odottamaan, milloin hän itse on niin iso ja pelottava, että voi itse olla epäkunnioittava ja väkivaltainen heikompiaan kohtaan.

Eilen tuli televisiosta ”Silminnäkijän”-dokumentti, jota ei voinut itkemättä katsoa. Aiheena oli juuri vanhempien lapsiin kohdistama väkivalta. Monet tarinoista olivat niitä tavallisia, että isä tai äiti oli käsittämättömän väsynyt ja taaperoikäiset tai sitä vanhemmat lapset käyttäytyivät tottelemattomasti, eikä vanhemman pinna enää kestänyt, ja tilanne päättyi tukkapöllyyn tai läimäytyksiin. Mutta oli myös monta pöyristyttävää kertomusta siitä, miten vanhempi ei kestänyt pienen sylivauvan normaalia itkua, ja raivoissaan ravisteli, viskoi, löi tai riuhtoi raajoista pientä vauvaa. On sanomattakin selvää, että pienen vauvan vammat ovat helposti järisyttävän vakavia. Aivovammakin syntyy jo hetkellisellä ravistelulla. En voi käsittää, miten joku voi tehdä jotain niin brutaalia pienelle, hauraalle ja viattomalle olennolle.

Vauvaperheen elämä voi olla todella raskasta sekä äidille että isälle. Lisäksi ihmiset asuvat hajallaan, kaukana sukulaisista, tukiverkot ovat hauraita, ja uudet perheet joutuvat usein selviytymään itsekseen. Mielestäni esimerkiksi kotiavussa ja neuvolatoiminnassa olisi kehittämisen varaa, jotta voitaisiin vaikuttaa perheiden jaksamiseen. Neuvolassa perheisiin pitäisi suhtautua enemmän kokonaisuuksina, joissa kaikilla perheenjäsenillä on tärkeä rooli, koska näinhän on käytännön perhe-elämässäkin. Isän ja vauvan suhteen kehittymistä täytyy tukea, ja ottaa isät aktiivisiksi toimijoiksi neuvolatoiminnassa. Neuvola keskittyy helposti vauvaan ja äidin raskaudenaikaiseen hyvinvointiin. Mutta äidin voinnista ja jaksamisesta täytyy pitää huolta myös raskauden jälkeen ja yhtä lailla myös isän voinnista täytyy huolehtia. Kuka muistaa kysyä isältä, miltä hänestä tuntuu, kun hämmentävä pieni nyytti on tullut maailmaan ja muuttanut ennen niin viehättävän ja älyllisen kumppanin maidontuoksuiseksi vauvanruokintakoneeksi, joka on niin uupunut, että nukahtelee istualleen? Vanhemmat tarvitsevat sekä tietoa että tukea. Monille miehille, ja ehkä usein monille naisillekin, voi tulla yllätyksenä tieto, että terve vauva voi itkeä monta tuntia vuorokaudesta. Ihmisten on hyvä valmistautua tiedollisesti tulevaan, mutta vanhempien pitää saada myös käytännön apua ja tukea silloin, kun jaksamisen rajat tulevat vastaan.

Paljon on tässä maailmassa parantamisen varaa. Lapsiperheiden ja lasten hyvinvointi on erittäin tärkeä asia. Maailmalla ei ole tulevaisuutta ilman uutta sukupolvea, nimenomaan tasapainoista, onnellista, itsevarmaa, rakkaudella kasvatettua sukupolvea.

Syksyä ja vaaleja

Syksy on taas auttamattomasti täällä. Ja mielenkiintoinen syksy onkin luvassa! Olen itse SDP:n kunnallisvaaliehdokkaana Viitasaarella. Vaalityö on lähtenyt hyvin käyntiin; Viitasaarella ovat vierailleet jo kesän aikana sekä SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen että SDP:n toinen varapuheenjohtaja ja Demarinaisten puheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson. Molemmat naiset ovat mielestäni valovoimaisia poliitikkoja ja taitavia esiintyjiä. Ensi sunnuntaina avaamme vaalikahvilamme Viitasaaren torin laidalle. Tervetuloa tutustumaan ja keskustelemaan ehdokkaidemme kanssa!

Viime viikonloppuna olin Ylöjärvellä Demarinuorten ”Tulevaisuuden tekijät”-koulutuksessa. Koulutusviikonlopun teemana oli esiintyminen ja media. Saimme harjoitella Pasi Salmikallion johdolla televisiohaastattelussa esiintymistä ja Maria Guzenina-Richardsonin johdolla radiohaastatteluja. Oli todella mielenkiintoista ja hyödyllistä harjoitella haastattelutilanteita oikeiden kameroiden ja radiolaitteiden kanssa. Meiltä kysyttiin tarkoituksella kinkkisiä kysymyksiä politiikasta ja kunnallisvaaleista, jotta saimme harjoitella mahdollisimman haastavia haastattelutilanteita. Yleisesti ottaen ihmiset selvisivät jännittävistä tilanteista todella hyvin. Oli hienoa huomata, miten älykkäitä, tiedostavia, asioista perillä olevia, nuoria ihmisiä meidän liikkeessämme on mukana!

Maria Guzenina-Richardson puhui meille myös arvoista ja siitä, että itselle tärkeät asiat täytyy joka hetki pitää kirkkaana mielessä, ja niitä on jatkuvasti tuotava esille. Maria puhui myös siitä, miten kaikki asiat vaikuttavat kaikkeen. Ihmiskunta on kokonaisuus. Ja se, että joku heikompiosainen kärsii, vaikuttaa myös kaikkiin muihin. Maria siteerasi 1600-luvulla elänyttä runoilijaa, John Donnea:

”Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsessään, jokainen on palanen mannermaata, kokonaisuuden osa: jos meri huuhtaisee mukaansa maakimpaleen, niin Eurooppa pienenee vastaavasti, samoin pienenee niemimaa ja myös maatila, joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi; jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua, sillä minä sisällyn ihmiskuntaan; äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään kenelle kellot soivat; ne soivat sinulle”

Tässä hyvin filosofisessa runossa on minun mielestäni tavoitettu jotain hyvin olennaista yhteiskuntapolitiikasta. Enkä yhtään ihmettele, miksi Maria sitä mielellään siteeraa…=) Yhteiskunta on kokonaisuus, jonka kaikki osaset vaikuttavat toisiinsa. Yhteiskunnan arvo mitataan mielestäni sillä, miten se kohtelee heikompiosaisia jäseniään. Kaikista ihmisistä täytyy pitää huolta paitsi siksi, että se on moraalista ja inhimillistä, myös aidosti meidän kaikkien etu. Emmehän me halua toimillamme luoda yhteiskuntaa, jossa kärjistyneet tuloerot saavat aikaan rikollisuutta, väkivaltaa, turhautumista, toivottomuutta ja epäinhimillistä elämää. Epävakaa yhteiskuntajärjestys ei ole kenenkään hyväksi.

Eilen saimme taas hirvittävällä tavalla huomata, millaisia seurauksia ihmisten pahoinvoinnilla voi olla. Kauhajoen koulusurmatragedia jättää sanattomaksi. Vasta oltiin pääsemässä ylitse Jokelan tapauksesta, ja samanlainen nuorisomme pahoinvoinnista kertova tapaus oli myös Keravan koulutytön surma. Aina jaksetaan puhua talouskasvusta ja kilpailukyvystä, jotka "luovat hyvinvointia kaikille". Mutta mielestäni voitaisiin välillä puhua siitä, että esimerkiksi työn tuottavuuden kasvusta huolimatta, perheillä tuntuu olevan yhä vähemmän yhteistä aikaa, vanhemmat eivät jaksa keskittyä olemaan lapsillensa läsnä raskaiden ja stressaavien työpäivien jälkeen, yhä nuoremmat lapset kärsivät masennuksesta ja itsemurha-ajatuksista. Suomi on vauraampi, kuin koskaan ja samaan aikaan suomalaiset lapset voivat huonommin, kuin koskaan. Sitä sietää miettiä. Ei sovi kuitenkaan vaipua epätoivoon, vaan ongelmat täytyy tiedostaa ja pohtia sitten ratkaisuja niihin. Esimerkiksi hyvä ratkaisu on äänestää kunnallisvaaleissa ehdokasta, joka on kiinnostunut tällaisista ongelmista!Kuten esimerkiksi minä! =)