Olen vieläkin pyörryksissä tästä vaalihässäkästä. Hyvässä mielessä. Olen todella iloisesti yllättynyt, että ensikertalaisuudestani huolimatta sain hienon äänisaaliin ja tulin vieläpä valituksi. Sain 48 ääntä.Itse asiassa iskän puhelin alkoi eilen illalla ensimmäisenä soida, kun ihmiset alkoivat onnitella häntä ja äitiämme siitä, että sekä minä että pikkuveljeni Anssi tulimme valituksi. Mahtavat onnittelut myös Anssille vielä kerran hienosta saavutuksesta! Kekkosen perhe ja Kolkun kylä ovat nyt hyvin tukevasti edustettuina Viitasaaren valtuustossa.=)
Haluan mitä nöyrimmin kiittää tästä luottamuksenosoituksesta ja yritän parhaan kykyni mukaan tulevana valtuustokautena tehdä oikeudenmukaista, järkevää ja luottamuksenne arvoista politiikkaa. Haluan, että voimme tulevaisuudessakin olla kotikaupungistamme ylpeitä. Ja haluan, että tasa-arvoiset, täysipainoisen elämisen mahdollisuudet säilyvät joka puolella Viitasaarta.
Vaalitulos oli meidän sosialidemokraattien kannalta upea. Teimme Viitasaarella hyvän kampanjan ja saimme positiivista julkisuutta. Myös nuorten ehdokkaiden mukanaolo herätti varmasti monien ihmisten mielenkiinnon. Haluan kiittää kaikkia teitä ennakkoluulottomia ja avarakatseisia ihmisiä, jotka uskalsitte äänestää meitä nuoria! Todella upeaa, että nuoria ehdokkaita valittiin! Meitä alle 25-vuotiaita valtuutettuja on Viitasaarella nyt peräti 3! Viitasaaren kaupunginvaltuuston keski-ikä on nyt Keski-Suomen alhaisin. Ylipäätään on hienoa, että valtuustoon valittiin uusia valtuutettuja, peräti 10 uutta.
Tästä se todellinen työ ja vaikuttaminen vasta alkaa. Paljon on opittavaa, omaksuttavaa ja ihmeteltävää. Seuraavista neljästä vuodesta tulee varmasti mielenkiintoiset. Ja seuraavien vuosien aikana päätetään asioista, jotka ulottavat vaikutuksensa pitkälle tulevaisuuteen. Se vaatii meiltä poliitikoilta suurta valveutuneisuutta ja vastuullisuutta. Olen siihen valmis!
P.S. Pidetään yhteyttä ja keskustellaan. Hihasta saa tulla nykäisemään tai vaikka lähettää sähköpostia koska tahansa, kun on jotain mielessä. Yhteisistä asioistamme tässä on kyse, joten jokaisen näkemykset ja ideat ovat tärkeitä ja kuuntelemisen arvoisia!
maanantai 27. lokakuuta 2008
perjantai 10. lokakuuta 2008
Vaalihumua Viitasaaren torilla
Tänään oli Viitasaaren torilla ilahduttavaa vaalihumua. Torikahvilalla pidettiin koko päivän kestänyt Keskustapuolueen vaalitilaisuus. Demareiden vaalikahvilalla tarjottiin kakkukahveja. Myös muiden puolueiden kunnallisvaaliehdokkaita oli jalkautunut liikkeelle. Torihulinan kruunasi YLE:n paikalla tekemä kunnallisvaaliradio-ohjelma. Oli hienoa, että myös meidät nuoret ehdokkaat otettiin tasapuolisesti mukaan haastateltaviksi. Me olemme vielä nuoria ja kokemattomampia, kuin politiikan vanhemmat konkarit, mutta meidät on järkevää ottaa mukaan päätöksentekoon jo tässä vaiheessa. Kokemusten kartuttaminen auttaa parhaiten oppimisessa. Lisäksi lähivuosien politiikassakin päätetään varmasti monista sellaisista asioista, jotka ulottavat seurauksensa pitkälle tulevaisuuteen. Mielestäni on oikeudenmukaista ja kohtuullista, että me nuoremmatkin sukupolvet pääsemme jo nyt vaikuttamaan olosuhteisiin, joiden keskellä joudumme tulevaisuudessamme elämään.
Ajattelin seuraavaksi valottaa Teille hieman vaaliteemojani:
1) Laadukkaat peruspalvelut ovat hyvän arjen perusta
Kunnallispolitiikassa on kyse meidän kaikkien elämää koskettavista perusasioista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee olla laadukkaita, ja niiden on oltava kohtuullisesti kaikkien saavutettavissa, riippumatta iästä, asemasta, varallisuudesta tai kodin sijainnista. Meidän täytyy huolehtia siitä, etteivät juuri kipeimmin apua kaipaavat putoa peruspalveluiden ulottumattomiin.
2) Peruskoulutuksen on oltava alueellisesti tasa-arvoista Viitasaaren sisällä
Lapsissa on kunnan tulevaisuus. Perheen asuinpaikka ei saa vaikuttaa siihen, kuinka laadukasta opetusta ja kasvatusta lapset saavat. Tarvitaan päteviä opettajia, kouluavustajia, ohjaajia erityislapsille sekä tukea perheille. Lasten elämään panostettu raha ei mene koskaan hukkaan.
3) Palveluiden on oltava kyläkuntien saavutettavissa
Haja-asutusalueille ei pystytä juurikaan palveluita tarjoamaan, joten siksi on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että niiden asukkaat pääsevät palveluiden ääreen mahdollisimman helposti. Tämä tapahtuu muun muassa vanhuksille järjestettävien kyläkyytien muodossa. Tätä toimintaa tulee kehittää jatkossakin.
Henkilökohtaisesti minä vierastan vaalilupauksia. Mielestäni politiikassa on kyse ennen kaikkea arvoista. Ensiarvoisen tärkeää on, että poliitikot tekevät äänestäjille selväksi omat arvonsa. Politiikassa tulee eteen valtavasti erilaisia päätöksentekotilanteita, eikä kukaan poliitikko voi luvata äänestäjilleen jokaista mahdollista asiaa, että ”sitten, kun päätetään siitä, niin äänestän noin ja sitten, kun päätetään siitä, niin äänestän näin”. Ja valitettavasti juuri tuon kaltaisia monet vaalilupaukset tahtovat olla. Mutta poliitikon arvojen pohjalta äänestäjä sen sijaan pystyy ennustamaan, kuinka poliitikko erilaisissa päätöksentekotilanteissa toimii. Oikeastaan sellaista tilannetta ei politiikassa tulekaan, jossa olisi vain yksi ainut, jumalaisen oikea ratkaisu. Siksi politiikka onkin juuri arvojen kamppailua. Politiikassa punnitaan arvojen avulla, miten meidän yhteiset asiamme järjestetään. Esimerkiksi, että onko oikein, että kaikki maksavat saman summan veroja, vai onko oikein, että kaikki maksavat tietyn prosenttiosuuden tuloistaan veroja, että onko tarpeen, että tärkeät, yhteiskunnan hyvinvointiin vaikuttavat palvelut järjestetään kaikille yhtäläisinä ja ilmaisina, kuten peruskoulutus ja terveydenhuolto. Nämäkin nykyään lähes itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat ovat kuitenkin arvovalintoja, jotka olisi voitu toisenlaisilla arvoilla päättää toisin. Rohkaisenkin kaikkia ihmisiä pohdiskelemaan omia arvojaan, sitä, mikä itse kellekin on ehdottoman tärkeää. Uskoisin sen helpottavan vaalipäivänä tehtävää ratkaisua. Muistakaa myös käydä testaamassa vaalikoneita, olen itse vastannut MTV3:n ja YLE:n vaalikoneisiin.
P.S. Kävin juuri vastaamassa myös Facebookin Sosiaaliseen Vaalikoneeseen.
Ajattelin seuraavaksi valottaa Teille hieman vaaliteemojani:
1) Laadukkaat peruspalvelut ovat hyvän arjen perusta
Kunnallispolitiikassa on kyse meidän kaikkien elämää koskettavista perusasioista. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee olla laadukkaita, ja niiden on oltava kohtuullisesti kaikkien saavutettavissa, riippumatta iästä, asemasta, varallisuudesta tai kodin sijainnista. Meidän täytyy huolehtia siitä, etteivät juuri kipeimmin apua kaipaavat putoa peruspalveluiden ulottumattomiin.
2) Peruskoulutuksen on oltava alueellisesti tasa-arvoista Viitasaaren sisällä
Lapsissa on kunnan tulevaisuus. Perheen asuinpaikka ei saa vaikuttaa siihen, kuinka laadukasta opetusta ja kasvatusta lapset saavat. Tarvitaan päteviä opettajia, kouluavustajia, ohjaajia erityislapsille sekä tukea perheille. Lasten elämään panostettu raha ei mene koskaan hukkaan.
3) Palveluiden on oltava kyläkuntien saavutettavissa
Haja-asutusalueille ei pystytä juurikaan palveluita tarjoamaan, joten siksi on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että niiden asukkaat pääsevät palveluiden ääreen mahdollisimman helposti. Tämä tapahtuu muun muassa vanhuksille järjestettävien kyläkyytien muodossa. Tätä toimintaa tulee kehittää jatkossakin.
Henkilökohtaisesti minä vierastan vaalilupauksia. Mielestäni politiikassa on kyse ennen kaikkea arvoista. Ensiarvoisen tärkeää on, että poliitikot tekevät äänestäjille selväksi omat arvonsa. Politiikassa tulee eteen valtavasti erilaisia päätöksentekotilanteita, eikä kukaan poliitikko voi luvata äänestäjilleen jokaista mahdollista asiaa, että ”sitten, kun päätetään siitä, niin äänestän noin ja sitten, kun päätetään siitä, niin äänestän näin”. Ja valitettavasti juuri tuon kaltaisia monet vaalilupaukset tahtovat olla. Mutta poliitikon arvojen pohjalta äänestäjä sen sijaan pystyy ennustamaan, kuinka poliitikko erilaisissa päätöksentekotilanteissa toimii. Oikeastaan sellaista tilannetta ei politiikassa tulekaan, jossa olisi vain yksi ainut, jumalaisen oikea ratkaisu. Siksi politiikka onkin juuri arvojen kamppailua. Politiikassa punnitaan arvojen avulla, miten meidän yhteiset asiamme järjestetään. Esimerkiksi, että onko oikein, että kaikki maksavat saman summan veroja, vai onko oikein, että kaikki maksavat tietyn prosenttiosuuden tuloistaan veroja, että onko tarpeen, että tärkeät, yhteiskunnan hyvinvointiin vaikuttavat palvelut järjestetään kaikille yhtäläisinä ja ilmaisina, kuten peruskoulutus ja terveydenhuolto. Nämäkin nykyään lähes itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat ovat kuitenkin arvovalintoja, jotka olisi voitu toisenlaisilla arvoilla päättää toisin. Rohkaisenkin kaikkia ihmisiä pohdiskelemaan omia arvojaan, sitä, mikä itse kellekin on ehdottoman tärkeää. Uskoisin sen helpottavan vaalipäivänä tehtävää ratkaisua. Muistakaa myös käydä testaamassa vaalikoneita, olen itse vastannut MTV3:n ja YLE:n vaalikoneisiin.
P.S. Kävin juuri vastaamassa myös Facebookin Sosiaaliseen Vaalikoneeseen.
keskiviikko 8. lokakuuta 2008
Lapsille väkivallaton lapsuus
Kauhajoen tragedia on kirvoittanut viime viikkoina yleisönosastokeskustelua muun muassa Helsingin Sanomissa siitä, miten vanhemmat voisivat olla lastensa elämässä vahvempana auktoriteettina ja tukena. Yllättäväksi teemaksi on noussut lasten ruumiillinen kurittaminen. Olen törmännyt useaan kirjoitukseen, joissa on puhuttu lasten ruumiillisen kurittamisen oikeuttamisesta, mutta onneksi on muutamia vastakkaisiakin näkemyksiä esitetty.
Minun on todella vaikea ymmärtää näkemystä, että Kauhajoen ja Jokelan kaltaisten hirmutöiden tekemiset olisi voitu ehkäistä sillä, että vanhemmat olisivat kohdistaneet tekijöihin enemmän väkivaltaa lapsuudessa. Mielestäni on todella epäinhimillistä ja epäkasvattajamaista ajatella, että väkivallalla ja sillä uhkaamisella kasvatetaan lapsista vahvoja ja itsevarmoja. Tai että ”todellinen” auktoriteetti saavutetaan väkivallalla. Ylipäätään minua raivostuttaa, että tällaista keskustelua tarvitsee sivistyneessä nyky-Suomessa enää edes käydä. Suomessa lasten ruumiillinen kurittaminen (ja kyllä – siihen kuuluvat myös tukkapöllyt ja läimäytykset) on ollut kiellettyä yhtä kauan, kuin minä olen ollut olemassa, eli vuodesta 1984. On järkyttävää, että nykyäänkin keskustellaan siitä, että pitäisikö lapsia ehkä kuitenkin ”vähän” kurittaa ja että missä se raja menee. Jokainen tietää, että esimerkiksi naapuria ei saa lyödä, mutta yllättävän moni suomalainen tuntuu olevan edelleen sitä mieltä, että ”no, kyllä omaa lasta saa lyödä”. Pientä, haurasta, puolustuskyvytöntä lasta, jolla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin luottaa järkähtämättömästi, että läheiset pitävät hänestä huolta ja haluavat hänelle hyvää. Lapsi, jonka loppuelämän mahdollisuuksiin vaikuttava itsetunto saa perustansa lapsuuden ihmissuhteista. Millaisen perustan itsetunnollensa saa lapsi, joka oppii, että kaikkein rakkaimmat ihmiset haluavat satuttaa häntä. Järkyttävää on, että vähän aikaa sitten ilmestyi tutkimus, jonka mukaan lapset kohtaavat yhä enemmän väkivaltaa jokapäiväisessä elämässään ja vieläpä selkeästi enemmän, kuin aikuiset ihmiset.
Monet tuntuvat perustelevan ruumiillista kurittamista sillä, että heitä itseäänkin on kuritettu lapsuudessa. Se ei ole mikään peruste; tämä kertoo ainoastaan siitä, miten herkästi myös huonot toimintamallit periytyvät sosiaalisesti. Samanlaista perustelua käytetään myös kulttuureissa, joissa naisten ympärileikkaus on tapa. Edellinen sukupolvi haluaa uusintaa kurjan kokemuksen myös seuraavalle sukupolvelle, ja yrittää oikeuttaa epäinhimillisen kärsimyksen. Lasten ruumiillista kurittamista pyritään perustelemaan myös sillä, että ”kun lasten kanssa on niin rankkaa ja joskus menee vaan hermot niin, että pitää purkaa se raivo kajoamalla lapsiin”. Pöyristyttävämpää ja surkeampaa perustelua en voisi kuvitella! Totta kai lasten kanssa voi olla ajoittain käsittämättömän rankkaa, mutta se ei oikeuta käyttämään väkivaltaa lapsiin, eikä tosiaankaan paranna perheen dynamiikkaa eikä helpota asioita. Tällaisten tilanteiden ehkäisemiseksi meillä pitääkin yhteiskunnassa olla järjestelmiä, joiden avulla perheet saavat konkreettista apua ja tukea jaksamiseensa, ennen kuin asiat kärjistyvät. Monet naiset kärsivät esimerkiksi synnytyksenjälkeisestä masennuksesta ja heidän on siksi vaikea jaksaa hoitaa vaikkapa vauvaa sekä isompia sisaruksia. Tai monen pienen lapsen perheissä vanhempien jaksaminen on usein äärirajoilla. Jokaisen kuuluu tässä hyvinvointivaltiossa saada apua, ennen kuin jaksamisen äärirajat tulevat vastaan.
Monet perustelevat lasten ruumiillista kurittamista myös sillä, että siten vanhemmat onnistuvat olemaan uskottavia auktoriteetteja lastensa silmissä. Mikä uskottava auktoriteetti se sellainen on, joka antaa satunnaisesti periksi omalle, huonolle itsehillinnälleen ja raivolleen?? Auktoriteetti, joka huutamalla ja riehumalla yrittää saada oman turhautuneisuutensa purettua. Lapsia ei pidä aliarvioida. Lapset ymmärtävät esimerkiksi johdonmukaisuutta paljon paremmin, kuin monet aikuiset uskovatkaan. Lapset kunnioittavat johdonmukaisuutta, sanansa pitämistä, tekemisten perustelua. Väkivalta-auktoriteetilla kasvatettu lapsi jää vain odottamaan, milloin hän itse on niin iso ja pelottava, että voi itse olla epäkunnioittava ja väkivaltainen heikompiaan kohtaan.
Eilen tuli televisiosta ”Silminnäkijän”-dokumentti, jota ei voinut itkemättä katsoa. Aiheena oli juuri vanhempien lapsiin kohdistama väkivalta. Monet tarinoista olivat niitä tavallisia, että isä tai äiti oli käsittämättömän väsynyt ja taaperoikäiset tai sitä vanhemmat lapset käyttäytyivät tottelemattomasti, eikä vanhemman pinna enää kestänyt, ja tilanne päättyi tukkapöllyyn tai läimäytyksiin. Mutta oli myös monta pöyristyttävää kertomusta siitä, miten vanhempi ei kestänyt pienen sylivauvan normaalia itkua, ja raivoissaan ravisteli, viskoi, löi tai riuhtoi raajoista pientä vauvaa. On sanomattakin selvää, että pienen vauvan vammat ovat helposti järisyttävän vakavia. Aivovammakin syntyy jo hetkellisellä ravistelulla. En voi käsittää, miten joku voi tehdä jotain niin brutaalia pienelle, hauraalle ja viattomalle olennolle.
Vauvaperheen elämä voi olla todella raskasta sekä äidille että isälle. Lisäksi ihmiset asuvat hajallaan, kaukana sukulaisista, tukiverkot ovat hauraita, ja uudet perheet joutuvat usein selviytymään itsekseen. Mielestäni esimerkiksi kotiavussa ja neuvolatoiminnassa olisi kehittämisen varaa, jotta voitaisiin vaikuttaa perheiden jaksamiseen. Neuvolassa perheisiin pitäisi suhtautua enemmän kokonaisuuksina, joissa kaikilla perheenjäsenillä on tärkeä rooli, koska näinhän on käytännön perhe-elämässäkin. Isän ja vauvan suhteen kehittymistä täytyy tukea, ja ottaa isät aktiivisiksi toimijoiksi neuvolatoiminnassa. Neuvola keskittyy helposti vauvaan ja äidin raskaudenaikaiseen hyvinvointiin. Mutta äidin voinnista ja jaksamisesta täytyy pitää huolta myös raskauden jälkeen ja yhtä lailla myös isän voinnista täytyy huolehtia. Kuka muistaa kysyä isältä, miltä hänestä tuntuu, kun hämmentävä pieni nyytti on tullut maailmaan ja muuttanut ennen niin viehättävän ja älyllisen kumppanin maidontuoksuiseksi vauvanruokintakoneeksi, joka on niin uupunut, että nukahtelee istualleen? Vanhemmat tarvitsevat sekä tietoa että tukea. Monille miehille, ja ehkä usein monille naisillekin, voi tulla yllätyksenä tieto, että terve vauva voi itkeä monta tuntia vuorokaudesta. Ihmisten on hyvä valmistautua tiedollisesti tulevaan, mutta vanhempien pitää saada myös käytännön apua ja tukea silloin, kun jaksamisen rajat tulevat vastaan.
Paljon on tässä maailmassa parantamisen varaa. Lapsiperheiden ja lasten hyvinvointi on erittäin tärkeä asia. Maailmalla ei ole tulevaisuutta ilman uutta sukupolvea, nimenomaan tasapainoista, onnellista, itsevarmaa, rakkaudella kasvatettua sukupolvea.
Minun on todella vaikea ymmärtää näkemystä, että Kauhajoen ja Jokelan kaltaisten hirmutöiden tekemiset olisi voitu ehkäistä sillä, että vanhemmat olisivat kohdistaneet tekijöihin enemmän väkivaltaa lapsuudessa. Mielestäni on todella epäinhimillistä ja epäkasvattajamaista ajatella, että väkivallalla ja sillä uhkaamisella kasvatetaan lapsista vahvoja ja itsevarmoja. Tai että ”todellinen” auktoriteetti saavutetaan väkivallalla. Ylipäätään minua raivostuttaa, että tällaista keskustelua tarvitsee sivistyneessä nyky-Suomessa enää edes käydä. Suomessa lasten ruumiillinen kurittaminen (ja kyllä – siihen kuuluvat myös tukkapöllyt ja läimäytykset) on ollut kiellettyä yhtä kauan, kuin minä olen ollut olemassa, eli vuodesta 1984. On järkyttävää, että nykyäänkin keskustellaan siitä, että pitäisikö lapsia ehkä kuitenkin ”vähän” kurittaa ja että missä se raja menee. Jokainen tietää, että esimerkiksi naapuria ei saa lyödä, mutta yllättävän moni suomalainen tuntuu olevan edelleen sitä mieltä, että ”no, kyllä omaa lasta saa lyödä”. Pientä, haurasta, puolustuskyvytöntä lasta, jolla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin luottaa järkähtämättömästi, että läheiset pitävät hänestä huolta ja haluavat hänelle hyvää. Lapsi, jonka loppuelämän mahdollisuuksiin vaikuttava itsetunto saa perustansa lapsuuden ihmissuhteista. Millaisen perustan itsetunnollensa saa lapsi, joka oppii, että kaikkein rakkaimmat ihmiset haluavat satuttaa häntä. Järkyttävää on, että vähän aikaa sitten ilmestyi tutkimus, jonka mukaan lapset kohtaavat yhä enemmän väkivaltaa jokapäiväisessä elämässään ja vieläpä selkeästi enemmän, kuin aikuiset ihmiset.
Monet tuntuvat perustelevan ruumiillista kurittamista sillä, että heitä itseäänkin on kuritettu lapsuudessa. Se ei ole mikään peruste; tämä kertoo ainoastaan siitä, miten herkästi myös huonot toimintamallit periytyvät sosiaalisesti. Samanlaista perustelua käytetään myös kulttuureissa, joissa naisten ympärileikkaus on tapa. Edellinen sukupolvi haluaa uusintaa kurjan kokemuksen myös seuraavalle sukupolvelle, ja yrittää oikeuttaa epäinhimillisen kärsimyksen. Lasten ruumiillista kurittamista pyritään perustelemaan myös sillä, että ”kun lasten kanssa on niin rankkaa ja joskus menee vaan hermot niin, että pitää purkaa se raivo kajoamalla lapsiin”. Pöyristyttävämpää ja surkeampaa perustelua en voisi kuvitella! Totta kai lasten kanssa voi olla ajoittain käsittämättömän rankkaa, mutta se ei oikeuta käyttämään väkivaltaa lapsiin, eikä tosiaankaan paranna perheen dynamiikkaa eikä helpota asioita. Tällaisten tilanteiden ehkäisemiseksi meillä pitääkin yhteiskunnassa olla järjestelmiä, joiden avulla perheet saavat konkreettista apua ja tukea jaksamiseensa, ennen kuin asiat kärjistyvät. Monet naiset kärsivät esimerkiksi synnytyksenjälkeisestä masennuksesta ja heidän on siksi vaikea jaksaa hoitaa vaikkapa vauvaa sekä isompia sisaruksia. Tai monen pienen lapsen perheissä vanhempien jaksaminen on usein äärirajoilla. Jokaisen kuuluu tässä hyvinvointivaltiossa saada apua, ennen kuin jaksamisen äärirajat tulevat vastaan.
Monet perustelevat lasten ruumiillista kurittamista myös sillä, että siten vanhemmat onnistuvat olemaan uskottavia auktoriteetteja lastensa silmissä. Mikä uskottava auktoriteetti se sellainen on, joka antaa satunnaisesti periksi omalle, huonolle itsehillinnälleen ja raivolleen?? Auktoriteetti, joka huutamalla ja riehumalla yrittää saada oman turhautuneisuutensa purettua. Lapsia ei pidä aliarvioida. Lapset ymmärtävät esimerkiksi johdonmukaisuutta paljon paremmin, kuin monet aikuiset uskovatkaan. Lapset kunnioittavat johdonmukaisuutta, sanansa pitämistä, tekemisten perustelua. Väkivalta-auktoriteetilla kasvatettu lapsi jää vain odottamaan, milloin hän itse on niin iso ja pelottava, että voi itse olla epäkunnioittava ja väkivaltainen heikompiaan kohtaan.
Eilen tuli televisiosta ”Silminnäkijän”-dokumentti, jota ei voinut itkemättä katsoa. Aiheena oli juuri vanhempien lapsiin kohdistama väkivalta. Monet tarinoista olivat niitä tavallisia, että isä tai äiti oli käsittämättömän väsynyt ja taaperoikäiset tai sitä vanhemmat lapset käyttäytyivät tottelemattomasti, eikä vanhemman pinna enää kestänyt, ja tilanne päättyi tukkapöllyyn tai läimäytyksiin. Mutta oli myös monta pöyristyttävää kertomusta siitä, miten vanhempi ei kestänyt pienen sylivauvan normaalia itkua, ja raivoissaan ravisteli, viskoi, löi tai riuhtoi raajoista pientä vauvaa. On sanomattakin selvää, että pienen vauvan vammat ovat helposti järisyttävän vakavia. Aivovammakin syntyy jo hetkellisellä ravistelulla. En voi käsittää, miten joku voi tehdä jotain niin brutaalia pienelle, hauraalle ja viattomalle olennolle.
Vauvaperheen elämä voi olla todella raskasta sekä äidille että isälle. Lisäksi ihmiset asuvat hajallaan, kaukana sukulaisista, tukiverkot ovat hauraita, ja uudet perheet joutuvat usein selviytymään itsekseen. Mielestäni esimerkiksi kotiavussa ja neuvolatoiminnassa olisi kehittämisen varaa, jotta voitaisiin vaikuttaa perheiden jaksamiseen. Neuvolassa perheisiin pitäisi suhtautua enemmän kokonaisuuksina, joissa kaikilla perheenjäsenillä on tärkeä rooli, koska näinhän on käytännön perhe-elämässäkin. Isän ja vauvan suhteen kehittymistä täytyy tukea, ja ottaa isät aktiivisiksi toimijoiksi neuvolatoiminnassa. Neuvola keskittyy helposti vauvaan ja äidin raskaudenaikaiseen hyvinvointiin. Mutta äidin voinnista ja jaksamisesta täytyy pitää huolta myös raskauden jälkeen ja yhtä lailla myös isän voinnista täytyy huolehtia. Kuka muistaa kysyä isältä, miltä hänestä tuntuu, kun hämmentävä pieni nyytti on tullut maailmaan ja muuttanut ennen niin viehättävän ja älyllisen kumppanin maidontuoksuiseksi vauvanruokintakoneeksi, joka on niin uupunut, että nukahtelee istualleen? Vanhemmat tarvitsevat sekä tietoa että tukea. Monille miehille, ja ehkä usein monille naisillekin, voi tulla yllätyksenä tieto, että terve vauva voi itkeä monta tuntia vuorokaudesta. Ihmisten on hyvä valmistautua tiedollisesti tulevaan, mutta vanhempien pitää saada myös käytännön apua ja tukea silloin, kun jaksamisen rajat tulevat vastaan.
Paljon on tässä maailmassa parantamisen varaa. Lapsiperheiden ja lasten hyvinvointi on erittäin tärkeä asia. Maailmalla ei ole tulevaisuutta ilman uutta sukupolvea, nimenomaan tasapainoista, onnellista, itsevarmaa, rakkaudella kasvatettua sukupolvea.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
